*

Kari Viholainen

Voi Persut! Eikö tämä milloinkaan lopu?

Aivan uskomattoman tyhmää ja ihmisarvon vastaista toimintaa Terhi Kiemungilta (ps).. Hänen anteeksipyyntönsä ei asiaa korjaa. Hänen on lähdettävä kaikista luottamustehtävistään. Kansanedustaja Lea Mäkipään (ps) on erotettava Kiemunki kansanedustajan avustajan tehtävästä. Ei eduskunnassa voi toimia missään tehtävässä tämmöisen skandaalin jälkeen. Joku on perustanut adressin ja adressi vetää näköjään koko ajan allekirjoituksia.

Rasismi on kertakaikkiaan inhottavaa. Vietämme rasismin vastaista viikkoa. Kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. On kuvottavaa kun Terhi Kiemunki oli sunnuntaina pohtinut olisiko hänellä antaa kondomeja lapsille. Lasten pilkkaaminen Kiemungin tavoin on vastenmielistä ja tuomittavaa. Siinä ei ole mitään kivaa. 

Kiemungin kirjoittelun on tuominnut myös perussuomalaisten puoluesihteeri. Perussuomalaiset näyttävät ottaneen irtioton Kiemungin kirjoitteluun ja se on hyvä asia.  Perussuomalaisten kansanedustaja Tiina Elovaaran mukaan Kiemunki ei voi jatkaa enää luottamustehtävissä.

Terhi Kiemungin on otettava vastuu kirjoittelustaan. Facebookissa julkaistu anteeksipyyntö ja pahoittelu ei riitä. Hänen on erottava luottamustehtävistään, tai puolueen on hänet erotettava, jos Kiemunki ei itse ymmärrä erota.  Poliittiselta toimijalta edellytetään asiallista toimintaa, edusti hän sitten mitä puoluetta hyvänsä. Rasistisia kirjoituksia ei voi hyväksyä. Niille pitää olla "nolla-linja"

Yritettäiskö pärjätä ihan kaikkien ihmisten kanssa. On se ihminen sitten väriltään tumma tai vaalea. Nuori tai vanha. Syntyjään lapista tai Sambiasta. 


http://www.adressit.com/terhi_kiemunki_ulos_eduskunnasta


Adressin teksti:

----------------------------------------
"Terhi Kiemunki ulos eduskunnasta

Kansanedustaja Lea Mäkipään avustaja Terhi Kiemunki esitti tuoreimmassa Facebook-möläytyksessään, että virpoville muslimilapsille tulisi antaa kondomeja palkaksi ja pilkkasi heidän hijab-huivejaan vihjaillen, ettei palmusunnuntain perinne kuulu muslimeille. Hänen kannattajansa täydensivät päivitystä ehdottamalla virpojille palkaksi pekonia.

Tässä ei ole enää kyse huonosta huumorista, kuten ehkä Helena Erosen tapauksessa, tai harkitsemattomasta väärään seuraan hakeutumisesta kuten ehkä Ulla Pyysalon tapauksessa. Tässä on kyse lapsiin kohdistuvasta pilkasta ja islaminvastaisesta vihanlietsonnasta, jossa käytetään välikappaleena lapsia.

Tällaista käytöstä ei voi puolustaa millään tekosyyllä, eikä tällaiselle tule antaa minkäänlaista sijaa eduskuntalaitoksessa.  Myös kansanedustaja Lea Mäkipään on syytä ymmärtää, ettei tällainen käytös sovellu eduskunnan arvovallalle ja irtisanoutuu avustajansa toiminnasta."

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Ei ole persujen tarkoituskaan lopettaa suomalaisten tyhmentämistä jota he tehokkaasti ja antaumuksella harrastavat. Suomi on heidän mielestään ajettava henkisesti alas. Sitten laittavat meidät Visegradiin, pojat he-manpuvuissa ja tytöt prinsessamekoissa syljeskelemässä päin sivistystä.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Tyhmentämistä on väittäminen, etteikö anteeksipyyntö riittäisi tällaisessa asiassa. Hyvin riittää.

Kannattaisi tolkku pitää puolin ja toisin. Kiemunki näköjään tuli tolkkuihinsa. Nyt voisivat muutkin tulla.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Anteeksipyyntö ei ole mikään lippu jolla mennään läpi ovista ja sitten heti unohdetaan itse ja jatketaan samalla tyylillä.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #12

Kyllä se ainakin yhden kerran käy, mutta menettäähän se tehonsa jos sitä käyttää useammin.

Ei kukaan ole väittänyt, että se olisi lippu, millä pääsee aina ovista. Tuo on taas sitä klassista väärinymmärtämistä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #13
Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Kyllä menee papu nenään pienistä asioista. Suomi on täynnä huonoa huumoria.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Erottaminen luottamustehtävistä ei riitä. Lisäksi nämä asennekieroutuneet möläyttelijät tarvitsisivat yhdyskuntapalvelua soveltuvassa monikulttuurisessa ympäristössä. Sitä voitaisiin kutsua aikuiskasvatukseksi.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#3
Et sentään tarjoa vaihtoehdoksi raipparangaistusta huonosta vitsistä. Onko sinua kukaan kutsunut koskaan farangiksi?

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Poliitikko, jonka keinovalikoimaan kuuluu lapsiin kohdistuva rasistinen vihapuhe ei ansaitse luottamusta. Hän voisi parhaiten hyvittää kieroutuneen huumorinsa aiheuttaman haitan tekemällä jotain hyödyllistä. Kuten palvelemalla valvotusti monikulttuurisessa päiväkodissa.

Väkivaltaa en kannata rangaistukseksi missään olosuhteissa.

Suomi on täynnä huonoa huumoria. Jos Kiemunki laski möläytyksensä huumoriksi, niin syvältä on huumorintajunsa.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Lukemissani Fb- kommenteissa ei ollut yhtään vitsiä.
Ei hyvää eikä huonoa.
Ne olivat silkkaa rasistista vihaa ja ilkeilyä.

Asenne ja jatkuva poliittinen linja, jota tämä henkilö on noudattanut ja j o l l a h ä n n i m e n o m a a n p o l i t i i k a s s a r a t s a s t a a , ei ole asia ,jota hetkessä kadutaan, pyydetään anteeksi ja jatketaan kuin ei mitään.

Jokaisella on mahdollisuus katumukseen ja parannukseen . Jokainen voi saada anteeksi.
Mutta ei se nyt kyllä ihan " sori siitä"- periaatteella mene .

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kusipäitä on joka puolueessa, ehkä tällä hetkellä enempi persuissa, samaa tasoa ollaan Vasemmistoliitonkin kansanedustajissa, joka vertailee pääministeriä Göbbelsiin.

Hienoja poliitikkoja meillä on joka puolueessa, eivät ne ole muutaman puolueen yksinoikeutta, Vihreissäkin on aikamoisia möläytyksiä ollut matkan varrella.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

"Kusipäitä on joka puolueessa, ehkä tällä hetkellä enempi persuissa, samaa tasoa ollaan Vasemmistoliitonkin kansanedustajissa, joka vertailee pääministeriä Göbbelsiin."

Tuo on valitettavan totta, joka ainut puolue vasemmalta oikealle on kunnostautunut k-päisien kommenttien jakajana. Se mikä tekee tästä kuitenkin vieläkin arveluttavamman ja tuomittavamman on pilkan kohde, syyttömät lapset.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Heti kun se vasemmistoliittolainen joka kutsui Sipilää natsiksi eroaa kaikista tehtävistään voin odottaa perussuomalaisilta samaa.
Siihen asti Viholainen kavereineen voivat painua muualle tappelemaan tuulimyllyjä, kyllä äänestäjä tietää kenet hän kansanedusdajakseen haluavat.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Mielestäni tässä kyseissä tapauksessa pitäisi kokonaan unohtaa se puolue. Törkeä loukkaus ja halveksunta kohdistui kaikkein viattomimpiin, se pitäisi muistaa eikä jäsenkirjan väriä, eikä edes sillä ole merkitystä mitä muut ovat tehneet tai jättäneet tekemättä.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Tämähän on ihan perustoimintaa. Ensin Perussuomalaisten varavaltuutettu tai rivikansanedustaja möläyttää jotain aivotonta,. Toiseksi, T Soini ilmoittaa, ettei hän näitä viitsi kommentoida. Kolmanneksi Slunga-Poutsalo tuomitsee möläytykset puolueen linjan vastaisiksi. Neljäntenä kuvaan astuu päivystävä dosentti tms. joka julistaa median vainoavan Perussuomalaisia. Tähän viimeiseen liittyy nykyään myös se, että tavallisia pöyristyneitä kansalaisia kutsutaan salakyttääjiksi, juudaksiksi, se kolmas pilkkanimi jo unohtuikin. Tämä viimeinen veto johtuu kaiketi puolueen kannatuksen puoliintumisest, ts. kansalaiset ovat pettäneet puolueen.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Tästä on jalostettu ja tiivistetty versio,joka kuuluu :
"Se, joka kutsuu rasistia rasistiksi, on rasisti, p a h e m p i k u i n r a s i s t i !"
Nimenomaan huutomerkki!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Minkä tahansa puolueen irtisanoutuminen jonkun näyttävässä asemassa olevan jäsenensä möläytyksistä on yleisesti ottaen ymmärrettävää ja hyväksyttävää, mutta persujen kohdalla täytyy huomioida, että kyse on möläytyksistä, jotka heijastavat juuri sitä ajatusmaailmaa, josta persuja yleisesti ottaen syytetään ja johon heidän katsotaan monien taholta vähintäänkin latentisti lukeutuvan myös puolueena.

Kun sellaisia möläytyksiä tulee jatkuvasti puolueen julkisuuden toimijoilta, ei pelkkä lakoninen irtisanoutuminen ole samalla tavalla riittävää kuin jos vaikka Vapaavuori sanoisi, että "jenkit on tyhmiä" tai Arhinmäki toteaa, että "Cheekin räppi on p..seestä", t.m.s.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset