Kari Viholainen

Kipupotilasta kuunneltava.

Vakavan sairauden yhteydessä on suuri merkitys kuinka hoidetaan kipua. Kipu pahimmillaan lamauttaa ihmisen täydellisesti. Kun kipu on läsnä koko ajan, niin yksilön voimat elää arkeaan loppuvat hyvin nopeasti. Suomessa on pyritty kehittämään laaja-alaisesti hyvää kivunhoitoa, mutta paljon on vielä tehtävää.

On ihmisiä, joiden päivään kipu sisältyy läsnäolevana koko ajan. Jokainen voi pohtia, millaista elämää se voi pahimmillaan olla. Kaikki fyysinen ja psyykkinen voimavara menee selviytymiseen. Tunnista tuntiin, aamusta iltaan, illasta taas seuraavaan aamuun.

Lääketieteellisesti nykyään voidaan tehdä paljonkin kivun poistamisessa, sen lievittämisessä, mutta on sairauksia, joihin liittyvän kivun hallinta ei ole kovin yksinkertaista. Esimerkiksi syöpäsairauteen liittyvät kivut voivat olla niin isot ja laajat, että parhaimmallakaan kivunhoidolla niitä on vaikea poistaa.

Kun kaikki kivunhoidon keinot on käytetty, niin jäljellä on sedaatio, eli potilaan nukuttaminen. Sedaatio voidaan toteuttaa hoitoyksikössä, jossa on asianmukainen henkilöstö 24/7 paikalla. Toimenpiteenä sedaatio on yksinkertainen toteuttaa, mutta edellyttää hoitotiimiltä osaamista.

Potilas voidaan sedatoida lyhytaikaisesti muutamaksi tunniksikin tai tilanteen vaatiessa pitemmäksi aikaa. Esimerkiksi yön yli tapahtuvaksi. Jos sedaatio vaihtoehtoon päädytään on asiasta keskusteltava ja sovittava aina potilaan kanssa. Kuunneltava hänen tahtoaan ja toiveitaan.

Valitettavasti tätä nukuttamisvaihtoehtoa ei ole aina mahdollista toteuttaa kaikissa hoitoyksiköissä. Usein puutteena on riittävän ammattihenkilöstön puute. Käytännössä on niin, että sedaatiota toteutetaan erikoissairaanhoidossa tai terveyskeskustasoisessa osastohoidossa. Nukuttaminen on kyllä mahdollista myös kotihoidossa, mutta se edellyttää ”kotisairaala” tasoista hoitoa. Kotona tapahtuvaa sedaatiota tukee se, jos potilaan hoidossa on vahvasti mukana hänen lähiomaisensa.

Sedaatiota perinteisesti käytetään esimerkiksi vaikeissa moniongelmaisissa traumatilanteissa, jos yksilö on loukkaantunut pahasti vaikka auto-onnettomuudessa. Elämän loppuvaiheen hoidossa palliatiivista sedaatiota myös käytetään, mutta kuten on tunnustettu tosiasia, niin hyvän saattohoidon saatavuudessa Suomessa on vielä paljon tehtävää. Hyvä hoito on meillä eriarvoistavaa. Suomessa on hyviä ja laadukkaita hoitoyksikköjä kivun hoidon suhteen, mutta niitä hyvää ja laadukasta hoitoa antavia yksikköjä pitäisi olla kaikkien saatavissa koko maassa.

Kipupotilasta ei koskaan pidä jättää yksin asiansa kanssa. Lähtökohtaisesti on niin, että yksilö itse on kipunsa paras asiantuntija. Hän tuntee ja tietää olonsa. Kipua ei pitäisi koskaan vähätellä eikä jossitella. Asiantunteva hoitotiimi kuuntelee ja keskustelee kivusta kärsivän kanssa. Oli sitten kyseessä mikä tahansa kipua aiheuttava sairaus kyseessä.

Hoitohenkilökuntaa ei koskaan kouluteta liikaa hyvään kivunhoitoon. Lääketiede ja hoitomahdollisuudet maailmanlaajuisesti kehittyvät ja Suomen on pysyttävä siinä kehityksessä mukana.

Kipupotilas voi vielä nykyäänkin ajautua tilanteeseen, jossa häntä ei uskota omassa kivussaan. Saatetaan vähätellä ja epäillä koko kivun olemassa olokin. Ei ole harvinaista sekään, että kivusta kärsivää aletaan epäillä mielenterveyshäiriöstä kärsiväksi. Saatetaan jopa epäillä, että on kipulääkkeiden väärinkäyttäjä ja että yksilö käyttäisi vahvoja lääkkeitä ilman perusteita.

On aivan selvää, että kipu pitkittyessään voi vaikuttaa myös kenen tahansa psyykkiseen jaksamiseen. Ihminen on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi onkin tärkeää huomioida kipupotilas kokonaisuutena. Niin fyysinen kuin myös psyykkinen vointi pitää hoidossa ottaa huomioon. Mutta ketään ei pidä lähteä leimaamaan lääkkeiden väärinkäyttäjäksi.

Lähtökohtaisesti itse ajattelen, että vahvojakin kipulääkkeitä tarvitseva käyttää niitä lääkkeitä selviytyäkseen arjessa. Juuri tänä päivänä ja ensi yönä, jotta hän voisi elää mahdollisimman hyvää ja kivutonta aikaa. Olla toimintakykyinen niin pitkälle kuin mahdollista.

Hyvällä kivun hallinnalla ja hoidolla ehkäistään myös sairaslomia. Sairaudesta huolimatta henkilö saattaa olla kykeneväinen tekemään työtä, jos ei aivan entisessä työssään, mutta ehkä uudelleen ”räätälöidyissä” tehtävissä. On suuri merkitys sillä, että sairaudestakin kärsivä ihminen voi kokea itsensä merkityksellisesti yhteiskunnassa oman työnsä kautta jos työn tekeminen suinkin on mahdollista. Se antaa osaltaan myös kenelle tahansa arkeen sisältöä monimuotoisesti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Yhteiskunnassamme on vallalla voimakas vastustus kivunhoitoa vastaan.Lääkärit suhtautuvat välinpitämättömästi asiaan ja jättävät potilaita heitteille. Esimerkiksi selkäydinpotilaat, jotka kärsivät jatkuvasti hermokivusta, tarvitsevat asianmukaista lääkitystä. Kuitenkin alan erikoislääkäritkin asettavat jatkuvasti kyseenalaiseksi opiaattien saamisen, koska Valvira valvoo näiden reseptien kirjoittamista ja rupeaa painostamaan lääkäreitä. Todennäköisesti tästä syystä lääkekannabiksen kirjoittamiseen ei uskalla ryhtyä kuin jokunen lääkäri koko Suomen maassa.

Todella ihmetyttää, että missä ovat ne lääkärit, jotka kirjoittavat reseptejä lääkkeistä, jotka joutuvat katukauppaan. Onko tästä asiasta yhtään todisteita vai onko tämä pelkkää epäilyä?

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Kipulääkityksen määräämisen lisäksi on päästävä ratkaisuun kipujen täydellisessä poistossa. Eutanasia saatava potilaan täysin omaan päätösvaltaan ilman ulkopuolisten moralisointia ja viisastelua. Päätös ei kuulu muille.

Eutanasian toteutukseen syntyy kyllä kaupallisia yrityksiä eikä tällä tarvitse hoitotiimien herkkää moraalia rasittaa yhtään. Tarvitaan vain laki voimaan, ettei hyväntekijä joudu tekopyhien tuomittavaksi kuten nyt.

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala

En osaa edes kuvitella muita syitä aktiivisen eutanasian vastustamiseen kuin silkka ilkeys. Kyse on ihmisyksilön itsemääräämisoikeudesta omaan kehoonsa. Kuka tahansa, joka vaatii muita ihmisiä kärsimään sietämättömiä tuskia ilman toivoa tilanteen paranemisesta, on yksinkertaisesti julma sadisti.

Tietenkään eutanasia ei saa korvata hyvää hoitoa. Kovista kivuista kärsivän potilaan on saatava lääkkeitä, jotka oikeasti toimivat. Sama pätee esimerkiksi ahdistukseen, joka on henkistä kipua ja saattaa myös olla sietämätöntä. Mutta valitettavasti nykyään ollaan hyvin nihkeitä myös rauhoittavien määräämisessä.

Ja oikeasti, jos jonkin verran reseptilääkkeitä päätyykin katukauppaan, niin mitä sitten? Kumpi on suurempi paha: se, että joku, jolle lääkkeitä ei ole määrätty, päättää silti syödä niitä, vai se, että lääkkeitä kipeästi tarvitseva potilas jää ilman niitä ajautuen ehkä jopa itsemurhaan?

Suomalainen arvomaailma on täysin kieroutunut, ja täkäläiset lääkärit ovat unohtaneet etiikkansa.

Toimituksen poiminnat