Kari Viholainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Kuolema

Vainajan kompostointi

Kirjoitin vuonna 2015 laajan blogin hautausvaihtoehdoista ja ilokseni huomasin, että Washingtonin osavaltio hyväksyi nyt, ensimmäisenä maailmassa, vainajan kompostoinnin.

Tappava hiivasieni- nyt ollaan #kusessa"

 Candida auris -hiivasieni on muuttunut resistentiksi eli vastustuskykyiseksi siihen käytettäville lääkkeille. Maailmalla on jo aikaisemmin levinneet esbl eri muodot, e- colista klebsiellaan. Nämä ovat Aasian maissa ja Afrikassa sekä matkustamisen ja maahanmuuttojen takia pysyviä tulokkaita myös Suomessa. THL;n sivuilta löytyy paljon informaatioita asioista, jos ne kiinnostaa tai erityisesti huolettaa.

Isäni muistolle- riiippuuussairaudet eivät vähennä ihmisarvoa.

Muistoja Isästäni.

Elämä on kuljettanut minut pois kotiseudultani, seudulta jossa elin lapsuuteni päiviä pitkälle varhaiseen nuoruuteen. Elämä on todellakin kuin seikkailu niin paljon se pitää tapahtumia sisällään, jotka vaihtelevat kuin nuotit lauluissa. Toisiaan on eletty kuin kauneita kesää, välillä taas ikäänkuin talvi olisi yllättänyt kovalla kylmyydellään ja raakuudellaan. Elämä on myös luopumista rakkaista ihmisistä.

Päihdeongelma jättää jälkensä lapsiin, ja perheisiin.

Surullisen mutta kokemusrikkaan lapsuuden 70- luvulla eläneenä osaan arvostaa empatiaa ja myötäelämisen taitoja.Inhimillisenä ihmisenä minua on aina kiinnostanut kaikki ihmisen elämään liittyvä.

Kallis on kuolla joukkosi eessä - Veteraanin lasku 850 euroa

Pankki on paremmin asioista perillä kuin Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä. Kun 95-vuotias isäni, sotaveteraani, otti ja kuoli 25.2.2019, niin pankki lähetti seuraavat tiliotteet hänen kuolinpesälleen, mutta hyvinvointikuntayhtymä lähetti myöhemmin laskun hänelle itselleen. Siis vainajalle.

Ei kai tuolla suurta merkitystä ole, mutta nostaa silti mieleen jonkinlaisen epäilyn Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän tietojärjestelmien tasosta.

Kaakinen pohdiskelee osa XXXVI

Hallitus on viime aikoina kovasti paukutellut henkseleitään kuinka hyvää työtä se on tehnyt Suomen eteen. Minä en noilla saavutuksilla kehtaisi lähteä paukuttelemaan mitään, tiedän kyllä keitä paukuttaisin jos minulla olisi siihen mahdollisuus. Ihmisten toivo alkaa loppua näiden hallituksen ”uudistusten” kanssa ja monen mielestä täältä olisi hyvä kuolla pois ennen kuin kaikki on tuhottu.

Tuskan ulkoistajat

Espoolaisessa koulussa oppilas sai liikuntatunnilla sairaskohtauksen ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Tunnilla oli tehty opetussuunnitelmaan hiljattain lisättyä, mutta sinänsä pitkään käytössä ollutta kuntotestiä. On vaikea ymmärtää sitä tuskaa ja hämmennystä mitä omaiset ja läheiset surun hetkellä kokevat. Moni on hämmentynyt ja kaipaa selityksiä.

Onko Suomessa laillista tehdä politiikkaa, joka tappaa kansaa?

Suomessa 25 % miehistä kuolee ennen eläkeikää. Se on huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.
 
Suomessa pienituloiset miehet ehtivät olla eläkkeellä vain muutaman vuoden ennen kuolemaansa, kun taas hyvätuloiset miehet elävät vähintään 16 vuotta kauemmin kuin pienituloiset miehet. Tämä ero kasvaa koko ajan.
 
Tätä vääryyttä luodaan ja toteutetaan nyt oikeistopolitiikalla.
 
Hyvätuloisten miesten pitkät eläkeiät ja elämät on riistetty pienituloisten miesten elämistä.
 

Eutanasialle hyvät perustelut. Ihan kaikessa ei voida auttaa.

Lääkäriliitto vastustaa jyrkästi lakia eutanasiasta. Lääkäriliitto korostaa saattohoidon ja palliatiivisen hoidon merkitystä kuolevan potilaan hoidossa. Edustamani yhdistys Exitus ry myös korostaa saattohoidon merkitystä ja pitää sitä ensiarvoisen tärkeänä asiana. Saattohoito ja eutanasia eivät ole kuitenkaan asioita, mitkä kilpailisivat keskenään. Molempia tarvitaan. Aina hyväkään saattohoito / palliatiivinen hoito ei auta kärsivää ihmistä. 

Hyvä, että asiasta keskustellaan. Kansalaiskeskustelua aiheen piirissä juuri nyt tarvitaankin.

Sadismia kuolemansairaita kohtaan

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on tehnyt todella järkyttävän ja halveksittavan päätöksen: se ehdottaa yksimielisesti eutanasian laillistamista koskevan kansalaisaloitteen hylkäämistä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä